Leirit

Tulevat leirit: katso tapahtumat

Miksi Suzuki-leirille?

1. Leireillä tutustutaan toisiin soittaviin lapsiin ja heidän perheisiin. Ystävystytään ja jaetaan kokemuksia.
2. Ryhmä muita lapsia edistää kasvua tavalla, jolla opettaja tai vanhempi eivät pysty sitä tekemään.
3. Leirillä vanhempi viettää paljon aikaa yhdessä lapsen kanssa.
4. Ihmiset, jotka työskentelevät yhdessä yhteisen päämäärän puolesta, kehittävät me-henkeä ja keskinäisiä siteitä.
5. Ryhmätunneilla opitaan seuraamaan johtajan ohjeita ja kehitetään monia yhteistyöhön tarvittavia kykyjä.
6. Useat esiintymismahdollisuudet päiväkonserteissa ja yhteisessä konsertissa vahvistavat itsetuntoa.
7. Olla osana isoa ryhmää ja sen sointia sekä saavuttaa yhdessä tavoitteita, ovat mahtavia kokemuksia.
8. Osallistuminen omalla työllään antaa ilon tunnetta.
9. Leikit tunneilla: niillä on aina jokin soittamiseen liittyvä tarkoitus, mutta sen lisäksi ne ovat hauskoja!
10. Ryhmätunneilla opettajat muistuttavat lempeästi hyvästä soittoasennosta.
11. Leirillä lapset kuuntelevat kappaleita, joita he eivät ole vielä soittaneet. Tämä motivoi heitä.
12. Leirillä kerrataan jo opittuja kappaleita ja hiotaan niillä oppilaan soittotaitoja, fraseerausta, kaunista ääntä…
13. Eri opettajat opettavat samoja asioita hieman eri tavalla. Saatte uusia näkökulmia harjoitteluun ja musiikkiin.
14. Jotkut opettajat ovat rentoja, toiset energisiä; lapset oppivat sopeutumaan erilaisiin ihmisiin ja ryhmiin.
15. Leirillä voi katsoa ja tarkkailla muita lapsia, vanhempia, isompia soittajia, opettajia, ja oppia jokaiselta jotakin!
16. Leiri vahvistaa jo opittuja nuotinlukutaitoja, yhteissoittotaitoja, tekniikoita ja käsitteitä.
17. Leiri on usein iso motivointitekijä, jonka vaikutus kestää usein pitkään leirin jälkeen!

Miten valmistaudun leirille?

• Kerratkaa jo soitetut kappaleet etukäteen.
• Avoin mieli: valmistaudu kohtaamaan uusia ihmisiä ja ajatuksia.
• Muista, että lapsi seuraa sinua ja sinun reaktioitasi, ohjaa häntä hymyllä!
• Ole valmis kokeilemaan uusia tapoja ja ideoita, ole joustava.
• Muista levätä tarpeeksi ja katso, että lapsi ei väsy liikaa.
• Ole ajoissa tunnilla.
• Ota muistiinpanoja, äänitä, videoi. Voit kertoa sitten kotiopettajalle, mitä teitte.
• Muista seurata muiden lasten tunteja, ne ovat osa lapsesi opetusta.
• Luota opettajaan. Hänen täytyy painottaa tai valita tiettyjä asioita, jotka hänen mielestä ovat tärkeitä, vaikka ne olisivat erilaisia kuin kotiopettajalla.
• Ole antelias, tarjoa hymyä ja ystävyyttä!